Ajan takaa

Aamun ensimmäinen ateria: raparperipiirakka & vaniljakastike.
Päiväkirja käden ulottuvilla.
Näinhän siinä käy.

Veden varassa

Kysyin sinulta
maailman värejä
mustaa, harmaata ja valkoista.

Kerroit,
niitä ei ole.
Väitit,
totuudet asuvat ihmisten varjoissa
valo on optinen harha.

Olin huolissani puolestasi.
Läpi riivattujen vuosiesi
heräsin painajaisiisi.
Et ollut läsnä.

Ajauduit irralleen meistä.
Rakensit lautan. Jätit kotirannan.
Surin poismenoasi, kunnes kohtaisimme.
En epäillyt. Tiesin. Tahdoin.

Seurasin elämääsi järven pinnan väreilyistä.
Vesi pyöristi kasvojesi ankarat kulmat.
Unohdus soi häivähdyksen onnea.

Lapsuudessa olin sisaresi.
Vaatetit minut katseellasi.
Paljastit kehoni pehmeyden,
sieluni läpikuultavat sävyt.

Kun tarjoilit ruhjeitasi,
näin veren virtauksen suonissasi.
Ymmärsin silloin,
olit sallinut koskien kuohun laantuvan
jokiveden verkkaiseksi virtaukseksi.

Kuluneen ajan myötä
minä olen lampi,
johon purosi laskee.
Mutaisessa pohjassani
varttuu kaloista kampelat.

Tiedän,
sinunkin vetesi
on maa-aineksen värjäämää.


Ajattelin näyttää tämän "runoelman" isälleni saadakseni neuvoja. En ole kynätaituri, mutta rakastan sanoja. Tahdon luoda, nauttia ja oppia.

Mikäli tämä tuotos herättää ajatuksia, kuuntelen niitä mielelläni.

- Heinäaamun runoileva A.