Olen Aeterna, vanhempieni esikoinen ja ainokainen. Synnyinvuoteni oli laman ankeus. Heräsin ylösnousemuksen muistopäivänä. Olin nauravainen lapsi, joka oppi rakastamaan kirjoja.
Minua kuvaillaan usein hillityksi, hiljaiseksi ja huolelliseksi. Rakastan lukemista ja kirjoittamista. Katselen mielelläni elokuvia, uppoan usein omiin kuvitelmiini enkä kykenisi elämään ilman kaikkitietävää kalenteriani. Vielä toistaiseksi asustelen lapsuudenkotini suojissa ja kerään varoja omaan asuntooni. Olen esteetikko: ihailen niin taidetta, kauniita hymyjä kuin viisaita sanoja.
Rakkaimpia henkilöitä minulle ovat oma ihana isoäitini, vanhempani, nelijalkainen pikkusisareni sekä ystäväni. Kaipaan usein omaa rauhaa: hetkiä, jolloin ei tapahdu. Olen tavattoman hidas. Minua saa – ja joutuu – odottamaan. Toisinaan en saa mitään tehdyksi. Toiset väittävät, että olen liian vaativa itselleni.
Rakastan syvällisiä keskusteluja ja ihmettelen usein maailmaa. Minua on kuvailtu ”omaperäiseksi”. Viime vuosina olen huomannut viihtyväni erilaisten ihmisten seurassa, vaikka en ole erityisen taitava sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tahtoisin tietää, mitkä ovat ne sanat, jotka saavat ihmiset ympärilläni nauramaan.
Olen taipuvainen melankoliaan. Suutun ja nauran harvoin. Syyllistyn usein ajatusteni liialliseen ketjuttamiseen. Logiikka saati matemaattinen ajattelu ei ole vahvimpia puoliani. Yhteenlasku luonnistuu parhaiten sormilla ja prosenttilaskut onnekkaalla arvauksella. Unohtelen asioita aivan liian usein.
Tällä hetkellä hallitsen viittä kieltä: suomea, englantia, ruotsia, ranskaa ja venäjän perusteita. Ammattikorkeakouluun ajauduin äitini esimerkin myötä. Ensi syksynä suuntaan palkalliseen työharjoitteluun ja ryhdyn suunnittelemaan opinnäytetyötäni. Koulutusohjelmastani minun olisi tarkoitus valmistua jouluna 2015.
Minulle kesä merkitsee vapautta. Se on rikkaruohojen kitkemistä kesämökin pihamaalla, hyttysten pistoja ja mustikoiden poimintaa. Se on luonnon väriloistoa sekä hetkiä rakkaan ystävän seurassa. Se on jatkuvaa puuhastelua, erilaisten askareiden hoitamista sekä pitkään talveen valmistautumista. Se on elämän kirkkaita hetkiä, joita valaisee aurinko, viilentää vesi ja säestävät linnut. Se on ajan löytämistä itselleen ja muille sekä uuden näkemistä ja kokemista.
~ Michiyo’s POV ~
Oikeastaan heti ensimmäisestä hetkestä, kun näin Aeternan ensimmäistä kertaa, huomasin, että tuossa ihmisessä on sitä jotain. Ei mitenkään romanttisessa mielessä vaan lähinnä tiesin, että tuosta ihmisestä minä hankin itselleni kunnon ystävän. ”Keinolla millä hyvänsä”. No ehkei sentään. Aeterna on luotettavan oloinen ilmestys jo päältä päin, yhä edelleen.
Muistan myös ensimmäisen kerran, kun halasin häntä. Sitä en tosin muista, oliko meidän ensimmäisestä tapaamisesta kulunut muutama päivä vai viikko, mutta ei kaikkea voi muistaa, onhan kyseessä kuitenkin jo karkeasti pyöristettynä viiden vuoden takaiset tapahtumat. Aeterna vaikutti silloin niin epävarmalta, tuskin edes vastasi halaukseeni, mutta olin kuitenkin kysynyt luvan etukäteen. Onneksi kumpikin kuitenkin tottui ideaan halaamisesta, sillä se on tapa, jolla osoitan välittämistä.
Aeterna tuo minulle mieleen aikaiset aamut, harakat ja lämpimät, aidot halaukset, josta kumpikaan ei tahtoisi päästää irti. Hän on aivan mahtavaa peli- ja jutteluseuraa, eikä hänen kanssaan käy aika tylsäksi. Elokuvien katselu on myös erittäin mukavaa kahdestaan. Aina ei myöskään tarvitse olla tekemässä jotain, ihan pelkkä puhdas yhdessäolokin riittää. Rakastan Aeternan naurua ja turvallista syliä, johon on mukava käpertyä.
Aeterna on minulle kuin perheenjäsen ja rakastan häntä kuin siskoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti